Mainos

Uutissuomalainen: Työttömyysetuudella opiskelu nousemassa ennätyslukemiin

Yhä useampi opiskelee työttömyysetuudella, kertoo Uutissuomalainen. Syyskuussa yli 42 000 henkilöä opiskeli omaehtoisesti työttömyysetuudella, kun vuotta aiemmin vastaavaan aikaan opiskelijoita oli noin 39 000.

Näin työttömyysetuudella opiskelu voi tulla tänä vuonna suositummaksi kuin koskaan.

Koko viime vuoden aikana työttömyysetuudella tuettuihin omaehtoisiin opintoihin osallistui yhteensä yli 55 000 suomalaista.

Opiskelu työttömyysetuudella tuli mahdolliseksi vuonna 2010. Opiskelun suosion kasvaessa viime vuosina kiinnostus työvoimakoulutusta kohtaan on samalla laskenut.

Työttömyysetuuksia ovat ansiopäiväraha, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot