Mainos

Uutta aivokalvontulehdusrokotetta testataan teineillä

Aivokalvontulehdusta vastaan kokeillaan uutta rokotetta. Tampereen yliopiston rokotetutkimusklinikat uskovat, että rokote antaa suojan lähes kaikkia B-ryhmän meningokokkibakteereja vastaan. Nämä bakteerit ovat yleisin aivokalvontulehduksen aiheuttaja. Nykyisin rokotteita on olemassa vain muita meningokokkiryhmiä vastaan.

Tutkimukseen voi osallistua noin tuhat teinikäistä nuorta. Rokotetta on aiemmin tutkittu vain muutamilla sadoilla aikuisilla ja lapsilla lähinnä Yhdysvalloissa.

Toistaiseksi todetut haitta-vaikutukset ovat olleet vähäisiä, ja nyt tutkimusta laajennetaan Eurooppaan, kertoo professori Timo Vesikari.

Ensivaiheessa tutkimukseen otetaan 11-17-vuotiaita nuoria Helsingistä, Vantaalta, Espoosta, Järvenpäästä, Lahdesta, Tampereelta, Turusta, Porista, Seinäjoelta, Kokkolasta ja Oulusta.

Meningokokki B -bakteeri aiheuttaa paitsi aivonkalvontulehdusta myös verenmyrkytyksiä. Tautitapauksia on ollut yleensä 30-50 vuodessa.

Osa potilaista kuolee aivokalvontulehdukseen. Tautia esiintyy eniten alle vuoden ikäisillä vauvoilla ja teini-ikäisillä koululaisilla sekä erityisesti varusmiehillä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot