Mainos

UV-säteily voimistuu jo – älä polta ihoa perjantain auringossa, lauantaina sataa taas

Perjantaina aurinko paistaa ja sää lämpenee, lauantaina Suomen valtaa sadealue.

Sää jatkuu vaihtelevana: sadetta, aurinkoa, sadetta, aurinkoa. Perjantaina on auringon vuoro ja tulossa on hieno päivä.

– Perjantai on laajalti aurinkoinen, päivän mittaan on vain pieni sadekuurojen mahdollisuus. Lämpötilat ovat 15-20 asteessa Etelä-Lappia myöten. Pohjois-Lapissa on vajaat 15 astetta. Tuuli puhaltaa kuitenkin mereltä ja viilentää rannikoita, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Pekka Pouta muistuttaa, että UV-säteily alkaa olla jo sen verran voimakasta, että aurinkoisina hetkinä ihonsa voi polttaa.

– Maan etelä- ja keskiosassa UV-säteilyindeksi on aurinkoisina päivinä nyt neljä, pohjoisessa kolme. Melko sateisen ja viileän toukokuun alun jälkeen on iso riski polttaa kalpea iho auringossa.

Auringon UV-säteilyltä kehotetaan suojautumaan, kun UV-indeksi on kolme tai korkeampi.

Lauantaiksi sää muuttuu jälleen. Silloin sadealue kulkee Suomen yli lännestä itään ja viilentää sään.

– Aamupäivä on idässä vielä poutainen ja siellä päästään 15 asteeseen. Sateet ulottuvat itään iltapäiväksi. Myöhään iltapäivällä lännessä on jo enimmäkseen poutaa, sanoo Pekka Pouta.

Sunnuntaina sadekuuroja tulee pohjoisessa ja idässä. Sateissa voi olla mukana ukkosia. Lämpötilat ovat etelässä noin 15 asteessa, maan keski- ja pohjoisosassa 10 asteen tienoilla ja Pohjois-Lapissa viiden asteen vaiheilla.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet, sadetutka ja UV-tilanne MTV:n sääsivustolla.

Katso videolta loppuviikon ennuste.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot