Mainos

Vaara-sotaharjoitus kiihtyy

Kainuun ja Pohjois-Karjalan rajamailla järjestettävän Vaara 2000 -sotaharjoituksen taistelutoiminta kiihtyy tänään.

Sotaharjoitus

Puolustusvoimien pääsotaharjoitus näkyy liikenteessä tänään ja huomenna erityisesti Valtimon pohjoispuolella. Huomenna taistellaan Sotkamon taajamassa ja harjoituksen päätteeksi joukot harjoittelevat korpitaistelua Maanselän suunnalla.

Tänään käynnistyy myös harjoituksen lentotoiminta täydessä laajuudessa. Mukana on 40 lentokonetta ja tukikohtina koneilla ovat Rovaniemen, Oulun, Kemin, Pudasjärven, Kuopion ja Jyväskylän lentokentät. Harjoituksen lentotoiminta on vilkasta, ja se aiheuttaa lentomelua tavanomaista enemmän lentokenttien lähialueilla.

Yleisöllä on mahdollisuus seurata taisteluharjoituksia. Tänä iltana järjestetään maahanlasku MI-8 helikopterien voimin Puukarissa, noin kymmenen kilometriä Valtimon keskustasta pohjoiseen. Huomenna iltapäivällä on maahanlasku Sotkamon keskustassa, jossa esitellään myös simulaattoritaistelua.

(STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot