Mainos
Mainos

Vähäpäästöiset autot pääsevät ensimmäistä kertaa bussikaistoille Suomessa – poliisi valvoo pistokokein

Vähäpäästöiset henkilöautot pääsevät ensi kertaa Suomessa bussikaistoille. Osa pääkaupunkiseudun Länsiväylän bussikaistoista on määrä avata ensi maanantaina autoille, joiden hiilidioksidipäästöt jäävät alle 80 grammaan kilometriltä.

Kaistoille tuli tilaa, kun Länsiväylän bussiliikenne vähentyi jyrkästi Länsimetron käyttöönoton myötä.

Ekoautot saavat kokeilussa kaistaedun muihin henkilöautoihin nähden lyhyillä tiejaksoilla sekä Helsingin että Hangon suuntaan. Näillä kaistoilla saavat ajaa vastedes bussien lisäksi ekoautot, taksit, paketti- ja kuorma-autot sekä jakeluautot.

–  Karkeasti ottaen alle 80 gramman päästötasoon yltävät sähköautot, pienet hybridit sekä ladattavat hybridit, kertoo Uudenmaan ELY-keskuksen projektipäällikkö Sami Mankonen.

Bussikaistan käyttö edellyttää henkilöauton kuljettajalta sitä, että hän tietää ajokkinsa päästötason. Se käy ilmi esimerkiksi rekisteriotteesta.

Sitä, että bussikaistoilla ei kaasuttele sinne kuulumattomia autoja, valvoo poliisi pistokokein.

Käytännössä ekoauton kuljettaja voi säästää aikaa ajamalla bussikaistoilla lähinnä ruuhka-aikoina, Mankonen täydentää.

Voimassa toistaiseksi

Toisin kuin useat maat, Suomi ei ole vielä ottanut käyttöön virallista liikennemerkkiä ekoautoille.

–  Myös Suomi on varmaankin tekemässä sellaisen jollakin aikavälillä. Nyt ekoautojen ajo-oikeus ilmoitetaan Länsiväylän kaistoilla merkinnällä Autot Co2<80g/km.

Kyseiset liikennemerkit ovat olleet Mankosen mukaan paikoillaan, mutta peitettyinä, jo kesästä 2016. Länsimetron piti alun perin tulla käyttöön jo silloin.

Vaikka Länsiväylän väyläjärjestely on kokeilu, sille ei ole määritetty mitään tiettyä päättymisajankohtaa.

–  Haluamme selvittää, muodostuuko esimerkiksi bussikaistojen liikennemäärä näin sopivaksi. Toistaiseksi ei ole tietoa esimerkiksi siitä, miten nopeasti vähäpäästöiset autot Suomessa yleistyvät, Mankonen lisää.

Hänen mukaansa Suomessa ei ole useita valtion tieosuuksia, joilla bussikaistoja voisi jäädä vähälle käytölle raideliikenteen kasvun takia.

–  Eri asia on se, jos kaupunkien katuja otetaan tällaiseen käyttöön.

​​​​​​​


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot