Mainos
Mainos

Vahva melatoniini on osin korvannut nukahtamislääkkeitä

Reseptillä myytävän, unettomuuden hoitoon tarkoitetun melatoniinin myynti on noussut viime vuosina. Lääketeollisuuden mukaan lääkkeeksi luokitellun reseptimelatoniin tukkumyynti oli viime vuonna 2,7 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2009 oli 1,7 miljoonaa euroa. 

– Reseptillä on myyty melatoniinia jo pitkään, ja sen myynti on nykyään tasaisen suurta. Reseptillä myytävä melatoniini on joissakin tapauksissa korvannut varsinaisia nukahtamislääkkeitä, kertoo tietopalvelupäällikkö Katariina Lehtinen Yliopiston Apteekista. 

– Melatoniini lyhentää nukahtamisaikaa, mutta tutkimusten mukaan ei merkittävästi pidennä unen kestoa. 

Apteekkari Jaana Tillanen Tampereella toimivasta Apteekkimaailmasta kertoo, että muiden unilääkkeiden myynti on vähentynyt muun muassa hoitosuositusten vuoksi, sillä niitä ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön. Joillakin asiakkailla unilääkkeiden käyttökynnystä voi nostaa se, ettei niistä saa enää sairausvakuutuskorvausta. 

Apteekeista arvioidaan, että myös reseptittä myynnissä olevat melatoniinivalmisteet näyttävät vakiinnuttaneen paikkansa nukahtamisen nopeuttajina. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme