Mainos

Väitös: Suomen puhuminen erityisen tärkeää monikulttuurisissa avioliitoissa

Suomen kielen oppiminen on ensisijaisen tärkeää avioliittojen kautta Suomeen muuttaneille henkilöille, arvioidaan tuoreessa väitöstutkimuksessa.

Kasvatustieteen maisteri Jaana Anglén väitös korostaa suomalaisen puolison roolia avioliiton onnistumisella.

– Joissakin tilanteissa ulkomaalainen puoliso on vaarassa syrjäytyä ilman suomen kielen taitoa. Tilanne voi olla todella paha, jos puoliso ei saa tarvitsemaansa tukea ja apua suomalaiselta puolisolta. Nämä ulkomaalaiset puolisot ovat kanta-asukkaan armoilla, koska he ovat väliinputoajia monissa asioissa, Anglé sanoo.

Anglén mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan kiinnittymisessä ja työllistymisessä on erityisiä haasteita EU-maiden ulkopuolelta ja erityisesti idästä Suomeen muuttavilla. Avioparin suomalaisen osapuolen on Anglen mukaan mieluummin kannustettava puolisoaan suomen kielen oppimiseen sen sijaan, että toimisi hänen tulkkinaan vuosikausia.

– Siitä voi kehkeytyä suhteen vakioriita. Vaikka puoliso tulisikin englannin kielellä toimeen, jää hän paitsi monista asioista, eikä kiinnittyminen Suomeen voi olla sataprosenttista. Silloin monet ovet ovat auki ja puolisot ovat valmiita muuttamaan helposti eri maahankin.

Osa koki luopuneensa suomalaisuudestaan

Väitöskirjaan Maahanmuuttajan puolisona Suomessa. Narratiivinen tutkimus kestävistä monikulttuurisista avioliitoista haastateltiin 11 suomalaista. Se tarkastetaan perjantaina Lapin yliopistossa. Tutkimuksessa suomalaispuolisot kokivat haasteelliseksi puolisonsa kulttuurin, jonka vuoksi osa koki joutuneensa luopumaan osasta itseään.

– Joissakin tilanteissa suomalainen ei enää tuntenut itseään täysin suomalaiseksi. Oli myös liittoja, joissa suomalaiset puolisot kokivat, että avioliitto ulkomaalaisen kanssa ei ollut muuttanut kummankaan puolison tapoja tai käsityksiä. He puhuivat itsestään maailmankansalaisina. Sitten oli myös henkilöitä, jotka tuntuivat olevansa aina väärässä paikassa, väärässä maassa. Tällöin halu muuttaa Suomesta saattoi olla korkea.

Avioliitoissa on seurannut vaikeuksia etenkin silloin, jos liitto on käytännön syistä jouduttu virallistamaan nopeasti. Omaehtoisesti solmitut suhteet kestivät paremmin niin yhteiskuntaan sopeutumista kuin tavanomaisiakin parisuhteen haasteita.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.