Mainos
Mainos

"Vakavia haittoja kaloille ja merinisäkkäille": Itämeren vedenalainen melu huolettaa ympäristökeskusta

Itämeren vedenalainen melu voi aiheuttaa merinisäkkäille ja kaloille vakavia haittoja, kertoo Suomen ympäristökeskus. Vedenalaisen melun on havaittu aiheuttavan kaloilla ja merinisäkkäillä häiriöitä viestimiseen, muutoksia käyttäytymiseen ja jopa fyysisiä vaurioita.

Kaloille äänimaailma on tärkeä, sillä ne käyttävät ääntä ja kuuloaistia viestimiseen, parittelukumppanien paikallistamiseen ja petoeläinten välttämiseen. Merinisäkkäät etsivät myös ravintoa äänen avulla.

Havainnot käyvät ilmi Syken vetämästä kansainvälisestä Itämeren vedenalaisen äänimaailman BIAS-tutkimuksesta. Ensimmäistä kertaa tehdyn kartoituksen mukaan ihmisen aiheuttaman melun määrä on lisääntymässä. Melu kuitenkin vaihtelee Itämeren eri osissa ja eri vuodenaikoina. Etenkin talvella ääni etenee voimakkaasti.

Merenkulku aiheuttaa melua

Jatkuvaa vedenalaista melua aiheuttaa muun muassa laivaliikenne. Sen osuus kokonaisäänenpainetasosta on suurin eteläisellä Itämerellä, erityisesti Tanskan salmissa.

– Sen sijaan Pohjanlahdella on alueita, joilla ihmisen tuottamaa melua on hyvin harvoin, sanoo Syken ylitarkastaja Jukka Pajala tiedotteessa.

Vedenalaista melua aiheuttaa myös merialueiden tuulivoimarakentaminen.

BIAS-hankkeessa Itämeren alueelle laadittiin melukarttoja merialuesuunnittelun tueksi. Karttoja voi yhdistellä esimerkiksi tietoon lajien levinneisyydestä sekä luonnonsuojelualueista. Karttojen perustasona pidetään vuoden 2014 tilannetta, joihin tulevat meluhavainnot ovat verrattavissa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme