Mainos
Mainos

Vakuusneuvottelut eivät ratkenneet sunnuntaina

Neuvotteluissa Espanjalta saatavista vakuuksista ei saavutettu sopua vielä sunnuntai-iltana.

Valtiovarainministeriö ei kommentoinut neuvottelujen etenemistä STT:lle sunnuntaina. Ministeriön mukaan neuvotteluista kerrotaan julkisuuteen, kun tuloksia on saavutettu.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoi Länsi-Savolle ja Itä-Savolle, että neuvottelut ovat edenneet hyvin, mutta sopimuksen syntymisestä ei ole varmuutta, ja avoimia kysymyksiä on vielä paljon.

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoi, että sopuun yritetään päästä maanantaihin mennessä.

Neuvotteluita on käyty tiiviisti viikonlopun aikana. Espanjan lainaohjelma on tarkoitus hyväksyä lopullisesti euroalueen valtiovarainministereiden kokouksessa perjantaina.

Suomessa eduskunnan on tarkoitus kokoontua torstaina ja perjantaina päättämään osallistumisesta, mutta vain siinä tapauksessa, että vakuuksista on päästy sopuun sitä ennen.

Vakuussopimuksen syntyminen on ehto Suomen osallistumiselle lainaohjelmaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme