Mainos
Mainos

Valpas kuljettaja esti punaisia päin ajanutta rattijuoppoa kolaroimasta – poliisi löysi nukkumasta lähes kolmen promillen humalassa

Poliisi tavoitti autostaan nukkumasta rattijuopon, joka oli lähes aiheuttanut kolarin varomattomalla ajollaan.

Tapaukset alkoivat Turussa, jossa liikkunut autoilija ilmoitti hätäkeskukselle epäillyn rattijuopon ajaneen nurmialueen puolella, ajautuen välillä vastaantulevien kaistalle. Autoa seurannut ilmoittaja totesi tämän noudattavan nopeusrajoituksia, mutta Suikkilantien ja Satakunnantien risteyksessä tämä ajoi räikeästi päin punaista. Risteävästä suunnasta tullut henkilöauto olisi kolaroinut auton kanssa, jos tuon toisen auton kuljettaja ei olisi valppaana ehtinyt jarruttamaan, poliisi kertoo.

Poliisi löysi liikennettä vaarantaneen auton ilmoittajan tietojen perusteella Raisiosta Raisiontieltä. Auto oli pysäköity kevyenliikenteenväylälle bussipysäkin vierestä. Kuljettajan paikalta löydettiin yksikseen nukkunut mies, joka poliisin tämän herätettyä puhalsi vajaat kolme promillea. Mies ei tunnustanut ajaneensa ajoneuvoa, mutta poliisin mukaan pystyttiin sulkemaan pois mahdollisuus, että autoa olisi kuljettanut joku muu. Mies toimitettiin poliisin huostaan, määrättiin ajokieltoon, ja tältä otettiin AB-luokan kortti kuivumaan.

Kuulusteluissa mies kertoi heti, ettei muista ajosta yhtään mitään. Miestä epäillään törkeän rattijuopumuksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme