Mainos
Mainos

Valtakunnansovittelija jätti sovintoehdotuksen Postin työkiistassa

Valtakunnansovittelija Minna Helle jätti myöhään sunnuntai-iltana Postin työkiistassa sovintoehdotuksen. Helle kertoi Twitterissä, että sisällöstä ei vielä kerrota tietoa julkisuuteen.

Sovintoehdotus on ensimmäinen Postin kiistassa. Osapuolten on määrä antaa vastauksensa maanantaina kello 14 valtakunnansovittelijan toimistossa. 

Palvelualojen työnantajien varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto ei vielä kommentoinut esitystä, mutta sanoi Paltan muodostavan siihen kantansa takarajaan mennessä.

Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtaja Heidi Nieminen kertoi, että PAUn hallitus kokoontuu maanantaina aamupäivällä ottamaan kantaa ehdotukseen.

Kiistan ratkaisua ovat varjostaneet tukilakot, joita Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto sekä Suomen Merimies-Unioni aikovat laajentaa useisiin yrityksiin tiistaista alkaen, mikäli sopua ei synny. Nieminen totesi, että tukilakkosuunnitelmat ovat edelleen voimassa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme