Mainos

Valtakunnansovittelija Lännen Medialle: Työaikalait vanhentuneita

Valtakunnansovittelija Minna Helle arvioi, että työaikoja täytyy uudistaa joustavammiksi. Hänen mielestään työaikalait ovat vanhentuneet.

Helle sanoo Lännen Medialle, että yhteiskuntasopimusta ei synny ilman työaikojen rukkausta.

– Tilanne on ollut jo pitkään se, että työelämän ja asiakkaiden tarpeet vaatisivat työajoilta paljon enemmän joustavuutta kuin työaikalainsäädäntömme ja sopimukset antavat myöten.

Valtakunnansovittelija painottaa, että työaikojen uudistaminen palvelee elinkeinoelämän lisäksi työntekijää. Joustavuudella on hänen mukaansa iso merkitys esimerkiksi pienten lasten vanhemmille, etenkin äideille. Se voi ratkaista, haluaako vanhempi palata työmarkkinoille ja kuinka pian.

Helle ei ota kantaa työaikajoustojen lisäämisen keinoihin. Hän otaksuu, ettei mikään yksittäinen patenttiratkaisu toimi.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.