Mainos

Valtionsyyttäjä koventaisi pedofiilien tuomioita

Kolmesti kahdeksanvuotiaan raiskannut 17-vuotias sai teoistaan ehdollisen tuomion.

Valtakunnan syyttäjänvirasto pitää lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettavia rangaistuksia liian lievinä, kertoo Helsingin Sanomat. Virasto aikoo lehden mukaan seurata tulevia tuomiota todella tarkkaan.

Valtionsyyttäjä Anu Mantila sanoo, että lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva rangaistuskäytäntö on ollut viraston erityisenä huolenaiheena. Hän mainitsee esimerkkinä kahdeksanvuotiaan tytön raiskaustapauksen, jonka tuomiota hän pitää saamiensa tietojen valossa kovasti alakanttiin menevänä.

Kolmasti 8-vuotiaan tytön raiskannut 17-vuotias poika sai vuoden ja kymmenen kuukauden ehdollisen tuomion.

Lasten hyväksikäytön rangaistukset ovat jo koventuneet jonkin verran, mutta niiden uskotaan koventuvan edelleen. Lain mukaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan rangaista vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuoden vankeustuomiolla.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot