Mainos
Mainos

Valtteri Filppula: Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan

Jokereiden NHL-vahvistus Valtteri Filppula pääsi tänään monen faninsa kanssa yhteiskuvaan Kolmen sepän aukiolla Nuorten hyväksi -kampanjan avauksessa. Kauppansa tekivät myös Filppulan nimikirjoitukset.

Jääkiekkoilija itse pitää nuorten hyväksi tarkoitettua hyväntekeväisyyskampanjaa mainiona juttuna.

- Itse lahjoitin jo. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan! Filppula sanoo.

Filppulalle on jäänyt mieleen hänen oma nuoruutensa urheilun parissa.

- Tässä ollaan nyt tärkeällä asialla. Että kaikilla olisi mahdollisuus hyvään loppuelämään, hän miettii.

Kampanjan avauksessa pelattiin myös kolme Antero Mertarannan selostamaa raivokasta pöytälätkämatsia, mutta näihin Filppula ei päässyt osallistumaan.

- Pöytälätkä on ihan nasta peli. Ihan mielelläni olisin pelannut minäkin, hän hymyilee.

Jokerit osallistui Nuorten hyväksi -kampanjan avaukseen komeana joukkuerintamana. Myös esimerkiksi Jani Rita kertoi kannattavansa tätä kampanjaa seuraavilla perusteluilla:

- Itselläni on hyviä kavereita siltä ajalta, kun olen pelannut lätkää.

Urheilun parista on hyvä löytää ihmisiä, Rita sanoi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme