Mainos
Mainos

Vammaisten nuorten asuntolasta valittaneet: "Ei mitään heitä vastaan, halusimme näpäyttää kuntaa"

Kirkkonummen Sepänkannakselle rakennettavan vammaisten nuorten asuntolaa vastustava valitus vedettiin pois hallinto-oikeudesta. Valituksen tehneet kertovat MTV Uutisille, että tarkoituksena ei ollut vastustaa ainoastaan asuntolaa.

Prosessi on ollut valittajille raskasta, koska palautevyöry on ollut kovaa ja jopa kohtuutonta.

– Emme me oikeasti pelänneet asuntojen hinnan laskua, tässä on kyse myös muusta. Alueella on myös keskeneräinen työmaa, halusimme näpäyttää kuntaa, kertoo yksi valituksen tehneistä.

Rinnekoti-säätiön asiakkuusjohtaja Jaana Laaksonen kertoo ymmärtävänsä valituksen tehneitä, vaikka valitus yllättikin.

– Naapurustolla on erilaisia kokemuksia kehitysvammaisista henkilöistä tai erityisryhmistä ylipäänsä. Ja tavallisesti pelot johtuvat siitä, että ei ole riittävästi tietoa ja silloin voi tulla pelkoja tai asia voi mietityttää, että minkälaisia henkilöitä kehitysvammaiset henkilöt ovat, sanoo Laaksonen.

Valituksen tehneet ovat vilpittömästi pahoillaan siitä, että ovat aiheuttaneet mielipahaa. He haluavat toivottaa uudet asukkaat lämpimästi tervetulleeksi. Rinnekoti-säätiössä tieto valituksen poistamisesta hallinto-oikeudesta otettiin vasta helpottuneena.

– Tämä kuulostaa hyvälle, jos kyse ei ole siitä, että he vastustaisivat kehitysvammaisten henkilöiden asumista ja kehitysvammaisia heidän naapureinaan. Ehdottomasti halutaan luoda hyvää naapurussuhdetta, sanoo Jaana Laaksonen.

Rakennustyömaa kismittää

Sepänkankaalla osaa asukkaista kismittää erityisesti keskeneräinen rakennustyömaa, josta on kaupungille valitettu asukkaiden mukaan useasti. Rakennustyömaata on ruma katsella, mutta se vetää puoleensa myös alueen pieniä asukkaita, vaikka siinä piilee omat vaaransa. Kulkua alueelle ei ole estetty millään tavalla.

– Kaupunki ei vain yksinkertaisesti tee mitään, kertoo asukas. Hän on huolissaan alueen lapsista. Itse kehitysvammaisia vastaan ei ole mitään.

– Meillä ei ole mitään heitä vastaan, toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi. Tulemme varmasti olemaan osa asuntolan arkea, kertoo asukas. Hän sanoo, että valituksen tehneet ovat joutuneet kohtuuttoman ryöpytyksen kohteeksi. Heitä on muun muassa uhkaitu.

– Tämä on ollut ihan kauheaa, emmekä todellakaan halunneet vastustaa vain hoitokotia. Me olemme kaikki fiksuja ihmisiä, ja haluamme kasvattaa lapsemme suvaitsevaisiksi.

– Ehkä järkyttävintä on ollut ihmisten raivo ja tuomitseminen. Emme me ole toivoneet kenenkään kuolemaa tai vammautumissa, hän sanoo. Silti netissä on toivottu valittajien lasten vammautumista ja jopa kuolemaa, hän sanoo.

Tieto hälventää pelkoja

Laaksonen toivoo, että Rinnekoti-säätiö pääsee pian kertomaan alueen asukkaille keitä alueelle on muuttamassa. Laaksonen myös sanoo, että kehitysvammaisten arkeen voi päästä mukaan.

– Uskon, että meidän kaverimme, meidän asukkaat, äärimmäisen mielellään haluavat tutustua naapureihin. Ja mukaan voi lähteä vaikka vapaaehtoisena ystävänä, lenkkeilykaverina, harrastuskaveriksi, kuvailee Laaksonen.

Sepänkankaan pisteeseen tulee muuttamaan 15 henkilöä, joista suurin osa on täysi-ikäisiä nuoria aikuisia.

– Suurin osa muuttaa ensimmäisen kerran vanhempien luota itsenäiseen asumiseen ja omaan kotiin, sanoo Rinnekodin asiakkuusjohtaja Jaana Laaksonen

"Saa tulla kysymään"

Pelkoja ja naapuruston ennakkoluuloja hälvennetään järjestämällä avoimia keskustelutilaisuuksia, joissa kerrotaan alueelle rakennettavasta kiinteistöstä. Laaksonen myös kehottaa itse ottamaan rohkeasti yhteyttä.

– Saa tulla kysymään ja keskustelemaan, että minkälaisia henkilöitä tulee muuttamaan näihin koteihin. Ja tarpeen mukaan järjestetään tutustumiskäyntejä meidän muihin koteihin, jos meidän asukkaat haluavat esitellä kotejaan, kertoo Laaksonen. Yleensä asukkaan suhtautuvat kotiensa esittelemiseen avoimesti, koska se on heille tärkeää asua omillaan.

Naapuruston asukkaat toivovat, että keskustelua voitaisiinkin käydä jo hyvissä ajoin, he myös haluavat keskustella henkilökunnan kanssa mieltä askarruttavista kysymyksistä.

Alun perin Sepänkankaan asumisyksikön piti valmistua kesällä 2018, mutta nyt se viivästynee vähän.

– Toivottavasti ei viivästytä pahasti, sillä usea asukas jo odottaa uuden kodin valmistumista, sanoo Laaksonen.

Laaksonen kuitenkin ehdottaa, että talon valmistuttua, voidaan pihalla järjestää vaikka yhteiset juhlat yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Valituksen tehneet asukkaat lupaavat olla mukana.

– Meillä on äärimmäisen hienoja kokemuksia siitä, että voidaan järjestää naapuruston kanssa yhteiset puutarhajuhlat. Se lisää yhdessä tekemisen meininkiä, sanoo Laaksonen.

Korjattu otsikkoa 16.6. klo 8.50, kyse kunnasta, ei kaupungista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot