Mainos

Vanhasen suosio jyrkässä alamäessä

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) suosio jatkaa laskuaan. Sanomalehti Kalevan Suomen Gallupilla teettämässä kyselyssä Vanhasen suosio on laskenut yhdeksän prosenttiyksikköä viime marraskuusta. Vain noin kolmannes kyselyyn vastanneista sanoo olevansa tyytyväinen Vanhasen toimiin.

Kalevan mukaan Vanhasen suosio on nyt alimmillaan hänen lähes kuusi vuotta kestäneen pääministeriytensä aikana.

Myös tyytyväisyys hallitukseen on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä viime marraskuuhun verrattuna. Tällä hetkellä 37 prosenttia kansalaisista ilmoittaa olevansa tyytyväisiä hallitukseen.

Kalevan haastattelema Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksen johtaja Heikki Paloheimo arvioi, että Vanhanen ja keskusta ovat hävinneet hallituksessa imagokamppailun kokoomukselle.

Tämän kuun alussa tehtyyn kyselyyn vastasi liki 950 suomalaista.

(MTV3)

Lue myös:

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot