Mainos

Vantaan arkeologisissa kaivauksissa löydettiin 5000 vuotta vanhoja luksusesineitä

Arkeologia kiinnostaa nykypäivänä, ainakin jos uskotaan Vantaan yleisökaivausten suosiota: Jokiniemen kaivaukselle ei voitu edes ottaa kaikkia halukkaita mukaan. 170 innokasta harrastajaa ympäri Suomen pääsi kuitenkin kokeilemaan kuukauden ajan, miltä arkeologin työ tuntuu.

Ensimmäiset yleisökaivaukset järjestettiin 1990-luvulla, ja ne saivat jo silloin suuren suosion. Yhdessä tiedekeskus Heurekan kanssa kaivauksia järjestävää arkeologi Jan Fastia tapahtuman suosio ei yllättänyt.

– Tällä on oma harrastajakuntansa. Tänne olisi varmasti tullut enemmänkin ihmisiä, mutta resurssit eivät riittäneet tämän suurempaan porukkaan. Kaivauksilla löytämisen riemu on suuri, tätä voisikin verrata kalastukseen: kalassakaan ei aina onnista, mutta onhan se silti jännittävää, Fast pohtii suosion syitä.

Harrastajilla on Fastin mukaan useita syitä kiinnostukselleen arkeologiaa kohtaan.

– Osa on halunnut opiskella arkeologiaa, osa on lapsena ollut innostunut Indiana Jones -filmeistä. Joillakin on hyvin traagisia elämänkohtaloita takana, jolloin arkeologia ollut pelastava oljenkorsi. Sellaisiakin henkilöitä on tullut vastaan, jotka ovat kiittäneet, että onneksi oli ne kaivaukset, muuten en olisi enää tässä.

Fast viittaa 1990-luvun lamaan, jolloin useat jäivät työttömiksi. Kun töitä ei enää ollut, tarjosivat yleisökaivaukset ihmisille rauhoittavaa, jopa terapeuttista tekemistä.

Kaivauksilla ei ollut tällä kertaa yhtä traagisia tarinoita. Nuorin osallistuja Maija-Leona Padua oli tullut kokeilemaan arkeologin työtä. Dinosauruksista kiinnostunut neito pääsi nyt näkemään, millaista hänen hänen haaveammattinsa arki on. 

– Ei tämä ole tylsää. Kun löytää jotain, tulee sellainen hyvä tunne, Maija-Leona kuvaili kaivauksilla työskentelyä.

Tiedossa oli, millainen löytö oli hakusessa.

– Haluan löytää jotain suurta, Maija-Leona toteaa.

Runsaasti löytöjä

Kaivausten aikana maasta onkin nostettu useita mielenkiintoisia esineitä: esimerkiksi Kivikaudella – eli 5000 vuotta sitten – tehtyjä luksusesineitä. Merkittävimpiä löytöjä ovat olleet piikivestä tehdyt nuolenkärjet, korurenkaiden katkelmat ja kivikauden ajan "abstrakti taideteos".

– Se on tällainen piirtokuvin koristeltu savenpalanen. Kaikessa järjettömyydessään hauska, Fast kertoo.

Fastin mukaan nyt tehdyistä löydöistä voi päätellä paljon 5000 vuoden takaisesta elämänmenosta.

– Näistä voi päätellä ennen kaikkea kivikauden ihmisten yhteyksistä, tämän yhteisön sisäisistä rakenteista ja shamaanin asemasta tässä yhteisössä, Fast kertoo.

Yleisökaivaukset ovat Fastin mukaan tärkeitä, sillä kaivettavaa on huomattavasti enemmän kuin tutkijoilla riittää resursseja.

 – Nämä harrastajat, heidän kontaktinsa ja innostuksensa ovat intseasiassa meidän tärkeimmät resurssimme. Me haluamme vaalia ja palvella sitä resurssia, Fast sanoo.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot