Mainos

Vantaan kuntaliitoskokous venyy

Vantaan kaupunginvaltuusto on keskustellut jo kahdeksan tuntia siitä, lähteekö se selvittämään kuntaliitosta Helsingin kanssa vai ei. Päätös asiasta on määrä tehdä vielä tänään. Helsingin kaupunginvaltuusto on parhaillaan myös koolla päättämässä samasta asiasta

Vantaan kaupunginhallitus ehti torjua pari viikkoa sitten Helsingin ja Vantaan yhdistämisen. Vantaan kannan nuijii lopullisesti kasaan nyt koolla oleva kaupunginvaltuusto.

Kaupunginjohtaja Juhani Paajasen (sd) esitys, jonka mukaan yhdistämisselvitystä ei käynnistetä, hyväksyttiin asiaa käsitelleessä kokouksessa äänin 12-5.

"Yhteistyö vaikeutuu jättikunnassa"

Paajanen perusteli kielteistä kantaansa muun muassa sillä, että Helsingin ja Vantaan liitoksesta syntyisi noin 800 000 asukkaan jättikunta. Kokoero muihin pääkaupunkiseudun kuntiin vaikeuttaisi pääkaupunkiseudun yhteistyötä.

Kaupunginjohtaja myös muistutti, että Vantaa on itsessään vahva työpaikkakaupunki.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot