Mainos
Mainos

Vantaan Sanomat: Valtaosa vantaalaisista haluaa Peltomäen ulos

Kaksi kolmesta eli 64% vantaalaisista on sitä mieltä, että pari viikkoa kaupunginjohtajana toimineen Jukka Peltomäen on jätettävä tehtävänsä vähintään poliisitutkinnan ajaksi. Asiasta kertoo Vantaan Sanomien teettämä mielipidetutkimus.

Suuri osa kuntalaisista on kuitenkin tiukempien toimien kannalla.

Lehden teettämän tutkimuksen mukaan joka neljäs (24 %) edellyttää, että kaupunginvaltuuston on erotettava Peltomäki, mikäli hän ei luovu vapaaehtoisesti virastaan. Joka kymmenes vantaalainen (11 %) puolestaan vaatii, että Peltomäen on itse luovuttava lopullisesti virastaan.

Vajaa kolmannes vastanneista (29 %) toivoo Peltomäen luopuvan viranhoidostaan vähintään poliisitutkinnan ajaksi.

Mielipidetutkimuksen mukaan vain reilu neljännes vantaalaista (27 %) sallisi Jukka Peltomäen (sd) jatkavan kaupunginjohtajan virassa, ja tämäkin siinä tapauksessa, ettei poliisitutkinta tuo esiin jotakin uutta raskauttavaa tietoa.

Vantaalaisten mielipiteitä elokuun alussa virassaan aloittaneeseen Jukka Peltomäkeen mitattiin Vantaan Sanomien teettämässä mielipidetutkimuksessa tämän viikon alussa.

Taloustutkimuksen internet-paneelitutkimukseen osallistui yhteensä 758 vantaalaista, jotka olivat 15–79 -vuotiaita. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,0–3,5 prosenttiyksikköä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme