Mainos
Mainos

Vantaan Tammiston siirtokuormausaseman sammutustyöt kestävät vielä pitkään

Vantaalla Tammiston Kauppatiellä Lassila & Tikanojan siirtokuormausasemalla yöllä syttyneen tulipalon sammutustyöt tulevat kestämään vielä pitkään, kertoi Keski-Uudenmaan pelastuslaitos varhain aamulla. 

Kauppatie on entinen Valimotie. 

Pelastuslaitoksen mukaan tiedossa ei ole henkilövahinkoja, mutta palamaan syttynyt rakennus ja sisällä ollut materiaali on tuhoutunut kokonaan. 

Hälytys suuresta tulipalosta Vantaan entisellä Valimotiellä tuli noin kahtakymmentä vaille yksi yöllä. Ensitietojen mukaan jäteasemalla paloi teollisuuskiinteistö. 

Paljon palavaa materiaalia 

Pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan siirtokuormausasemalla palaa muun muassa puuta, paperia, pahvia ja energiajätettä. Materiaalia on pelastuslaitoksen mukaan huomattavan paljon, minkä takia palo oli voimakas alkuvaiheessa ja tulee kestämään pitkään. 

Materiaali oli välivarastoitu rakennukseen, jonka sisäpihan puoleinen seinä oli avoin. Tuuli levitti palavaa materiaalia rakennuksen piha-alueelle. Pihalla oli pelastuslaitoksen arvion mukaan 150-200 suurta ajoneuvoa sekä kontteja ja työkoneita. 

Pelastuslaitoksen mukaan ajoneuvot saatiin suojattua vaikeista olosuhteista huolimatta. Osa konteista syttyi kuitenkin palamaan, esimerkiksi jätepuristin. 

Pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että tähän mennessä muun muassa liekkejä on saatu hillittyä. 

Aseman lähistöllä ei ole asukkaita eikä savukaasuista uskota olevan vaaraa ihmisille.

– Palopaikalta tuleva savu on aika pitkälti savua ja vesihöyryä. Palokaasut ovat aina vähintäänkin ärsyttäviä, mutta ei ole arvioitu, että siitä aiheutuisi kenellekään vaaraa, päivystävä palomestari Simo Koponen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoo.

Savu haittaa liikennettä Tuusulanväylällä 

Jäteasemalla syttyneestä suuresta tulipalosta muodostuu liikennettä haittaavaa savua pitkälle aamuun asti, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä. Poliisin mukaan savuhaittaa aiheutuu Tuusulanväylällä Kehä III:n kohdalla. 

Ajonopeus on Liikenneviraston mukaan laskettu alueella 60 kilometriin tunnissa. 

Liikennevirasto kertoi, että Tuusulanväylällä ollut sammutuskalusto ei kuitenkaan enää haittaa liikennettä. Häiriö Ilmakehän liittymän ja Kehä III:n liittymän välillä oli Liikenneviraston mukaan ohi hieman ennen puolta neljää aamuyöllä. 

Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta kerrottiin aiemmin, että tiellä olleen sammutusvälineistön takia poliisi ohjasi liikennettä Tuusulanväylän vasemmalle kaistalle. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot