Mainos
Mainos

Vapaa liikkuvuus ei ole lisännyt vakavia tartuntoja Suomessa

Ihmisten liikkuvuus rajojen yli ei ole toistaiseksi lisännyt tuberkuloosi- ja hiv-tartuntoja Suomessa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri Taneli Puumalainen.

Tartuntojen määrä Suomessa on yhä laskussa.

Puumalaisen mukaan tartunnat ovat voimakkaassa kasvussa Venäjällä. Epidemia on kuitenkin keskittynyt vankeihin ja huumeidenkäyttäjiin, joiden kanssa suomalaiset matkailijat eivät juuri ole tekemisissä.

Tuberkuloosi tarttuu herkästi hiv-positiivisiin, sillä heidän vastustuskykynsä on huono.

Pohjoismaat, Baltian maat, Puola, Saksa ja Venäjä vahvistavat yhteistyötään tartuntatautien leviämisen estämiseksi.

Maiden yhteisessä julkilausumassa painotetaan kansalaisjärjestöjen roolia tartuntojen vastaisessa työssä. Järjestöt tavoittavat tartunnan saaneita ihmisryhmiä viranomaisia paremmin.

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme