Mainos
Mainos

Vapaaehtoisilla palokunnilla kiireinen kesä

Vapaaehtoisten palokuntien hälytysmäärät ovat tänä kesänä olleet merkittävästi suuremmat kuin aikaisemmin. Osa VPK-laisista onkin joutunut kieltäytymään hälytystehtävistä uupumisen takia.

Hälytysten määrät ovat vapaaehtoisten palokuntien osalta merkittävästi lisääntyneet. Esimerkiksi Lappeenrannassa ja Oulussa määrät ovat tuplaantuneet.

Erikoista tälle kesälle on ollut myös se, että palot ovat olleet pitkäkestoisia:

- Tänä kesänä on ollut paljon nimenomaan maastopaloja, jotka aina pyörahtävät VPK:n vastuulle, koska meillä on ylimääräisiä miehiä. Keikat ovat raskaita, 18 tunnista 24 tunnin vuoroja, kertoo yksikönjohtaja Jyri Jäntti Oulun VPK:sta.

Osa vapaaehtoisista on joutunut kieltäytymään joko uupumuksen tai leipätyön vuoksi sammutustehtävistä. Sopimuspalokuntien Liiton mukaan osasyynä hälytysmäärien kasvuun on pienten paikkakuntien vähentyneet vakinaisten palomiesten määrät. Myös ensivastehälytykset maaseudulla ovat lisänneet VPK-laisten työtä. Esimerkiksi Oulun VPK-laisia onkin hälytetty pelastustehtäviin kauemmaksi kuin aikaisemmin.

Lisätyötä VPK:lle tuo myös jälkisammutus- vartiointi ja raivaustyöt.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme