Mainos
Mainos

Varhaiskannon väheneminen toi soittoryöpyn Hesariin

Tieto lehtien varhaiskannon vähenemisestä on aiheuttanut soittoryöpyn Helsingin Sanomiin.

Kymmenet lehtensä jakeluaikataulusta huolestuneet tilaajat ovat ottaneet päivän aikana yhteyttä lehtiyhtiöön. MTV Uutiset kertoi eilen lehtien varhaiskannon vähenemisestä mm. Kokkolan alueella.

- Soittojen määrä kertoo painetun lehden vetovoimasta. Lehti on ihmisille hyvin tärkeä, kommentoi Sanomien liiketoimintajohtaja Petteri Putkiranta.

Vapun alla noin 2 000 Helsingin Sanomien tilaajaa sai lehtiyhtiöltä kirjeen, jossa kerrottiin, että viikonlopun Helsingin Sanomat jaetaan jatkossa koteihin vasta maanantain päiväpostissa. Jo ennen tätä noin 8 000 HS:n tilaajaa on ollut tällaisen perusjakelun piirissä.

Itellan varhaisjakelu päättyy lähikuukausina Oulun, Turun, Kokkolan, Pietarsaaren, Kajaanin, Kemi-Tornion ja Kuopion seudulla. Valtaosalla näistä alueista HS on löytänyt korvaavan tavan jakaa lehdet tilaajille aamulla, kertoo Petteri Putkiranta.

Kokkolan ja Kemi-Tornon seudulla ratkaisua ei ole ainakaan toistaiseksi löydetty. Putkirannan mukaan ratkaisuja tilanteeseen haetaan näilläkin alueilla edelleen.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme