Mainos

Väriloisto palasi sabotaasin jälkeen Helsingin pisimpiin portaisiin – apuna myös koululaisia: "Nämä ovat kaikkien raput"

Malminkartanonhuipun portaat maalattiin elokuun alussa osana yhteisötaideteosta sateenkaaren väreihin raidallisin sävyin. Vain päiviä myöhemmin taideteos oli tahrittu ja raput oli maalattu uudelleen valkoiseksi. Nyt Helsingin pisimmissä portaissa on taas väriloistoa, kun taideteos maalattiin uudelleen talkoovoimin.

Mukana apuna oli myös koulunsa aloittaneita Apollon peruskoululaisia.

Hanketta johtava kuvataiteilija Majbritt Huovila kertoo, ettei ole ennen kokenut vastaavaa sabotointia. Hetkinen myös mietittiin, miten tästä jatketaan. Pian taiteilija sai yhteydenoton MAO Designilta.

– Sain puhelun, jossa he ehdottivat portaiden uudelleenmaalaamista Fibonaccin lukujonon ajatuksella, Huovila innostuu.

Fibonaccin lukujonossa lasketaan yhteen kaksi edellistä lukua ja saadaan seuraavan luvun arvo lähennelleen näin myös kultaista leikkausta. Teoksen toteuttanut Taidekehä-hanke yhdessä kuvataiteilijan kanssa innostuivat ajatuksesta ja nyt uudelleenmaalattuja portaita koristavat värikirjon lisäksi valkoiset ja mustat askelmat. 

Tunnelma korkealla

Ristiriitaisesta tunnelmasta ei ollut tietoakaan portaiden uusissa maalaustalkoissa. Tuottaja Anna Puhakka muistuttaa, että lähialueelta on satanut tukea hankkeelle.

– Parasta on se, miten ihmiset ovat lähteneet mukaan ja osallistuneet. Niin paljon erilaisia ihmisiä ja myös kaikista ikäluokista, hän iloitsee.

Puhakka kertoo, että hankkeella on tavoitettu yhteisötaiteen kulmakivi, saatu alueen kulttuurista toimintaa kasvamaan ja hankittu lisää ymmärrystä taiteelle, sen paikalle ja vaikutukselle.

Puhakka ja Huovila painottavat, että kyseessä on nimenomaan tekijöidensä teos: yhdessä ideoitu, yhdessä valikoitu ja ohjailematon kokonaisuus. Taiteilijalle se on toki myös abstraktia väritaidetta, mutta kertoo vahvasti juuri tästä alueesta ja on sidoksissa paikkaansa, ihmisiensä välittämänä.

Kaikkien raput

Kuvataiteilija Majbritt Huovila itse toivoo, että teos edelleen kasvattaa yhteisöllisyyttä, mahdollistaa kohtaamisia ja luo rakentavaa ilmapiiriä. Hänelle itselleen on tärkeää värin vuorovaikutus ja sen vaikutus yksilöön.

– Kaikkien raput, Huovila hymyilee.

Taiteilija myös muistuttaa, että teoksen ei maalauksenkaan jälkeen ole määrä olla valmis – dialogi jatkuu.

Huovilan ideoima yhteisötaideteos on tuotettu osana Helsingin Taiteilijaseuran Taidekehä-hanketta ja maalauksella on Helsingin kaupungin rakennusviraston lupa.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot