Mainos
Mainos

Varoitus etelän aamuruuhkiin: Ajokeli voi olla vaarallinen etenkin kesärenkaisiin vaihtaneille

Eteläisessä Suomessa on tänään mahdollisesti vaarallinen ajokeli, varoittaa Ilmatieteen laitos. Räntää ja vettä sisältävä sade heikentää tiesäätä Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä.

Päätiet ovat suolauksen ja teiden plussan puolelle jäävän lämpötilan ansiosta pitkälti sulia, mutta pienemmät, suolaamattomat sivutiet saattavat olla aamun aikana erittäin liukkaita, MTV:n meteorologi Pekka Pouta kertoo ja kehottaa kesärenkaisiin vaihtaneita työmatkalaisia varovaisuuteen.

Pääkaupunkiseudulla sateen pitäisi hellittää puoleenpäivään mennessä, Pouta kertoo.

Kehno sää jatkuu kuitenkin illan ja ensi yön aikana, kun Suomeen saapuu uusi sadealue. Se vaikuttaa huomenna ajokeliin etenkin Pohjois-Karjalassa, Savossa ja Kainuussa, mihin lunta on ennustettu kertyvän jopa 10 senttiä.

– Sade on huomenna niin sakeaa, että ajokeli voi olla päivälläkin huono, Pouta sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme