Mainos
Mainos

VATT-johtaja Iisalmen Sanomissa: Iäkkäiden palkkoja voitava laskea

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen haluaa työnantajille mahdollisuuden laskea iäkkäiden työntekijöiden palkkoja.

Vartiainen sanoo Iisalmen Sanomissa, että näin pitäisi voida tehdä, jos työntekijän tuottavuus on heikentynyt eläkkeen kynnyksellä. Vaihtoehtona voisi olla maksaa iäkkäille pienemmät yleiskorotukset kuin nuoremmille.

Vartiaisen mukaan varttuneesta työntekijästä voi tulla rasite.

– Työntekijä muuttuu työnantajan silmissä epäkiinnostavaksi jo ennen eläkeikää, koska työnantaja tietää, että eläkkeelle pian pääsevän ei tarvitse ponnistella aivan yhtä paljon kuin muiden, vaan hän voi hoitaa hommansa mitenkuten, Vartiainen sanoo lehdelle.

Ylijohtajan mukaan ikäsyrjintää työpaikoilla voitaisiin ehkäistä nostamalla vanhuuseläkeikää.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme