Mainos
Mainos

Väyrynen blogissaan: Minullehan ei missään tapauksessa käy huonosti

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen tavoittelee ulkoministerin tehtävää seuraavassa hallituksessa. Hän kertoo aiheesta blogissaan kotisivuillaan samaan aikaa, kun hallitusneuvotteluja hierotaan kiivaimmillaan. 

– Ministerivalinnoissa ei saa kuitenkaan olla kysymys Väyrysen eikä kenenkään muunkaan henkilökohtaisista pyrkimyksistä eikä eduista. Ratkaisut on tehtävä maan ja puolueen etua ajatellen, Väyrynen kirjoittaa. 

Hän ylistää Juha Sipilää hallitusneuvottelujen taitavasta hoitamisesta. Väyrysen mielestä on oikein, että tulevista ministerivalinnoista ja salkuista kerrotaan vasta hallitusneuvottelujen loppumetreillä. 

– Insinöörin täsmällisyydellä hän on rakentanut aikataulun, prosessikaavion, jossa ensin luodaan luottamusta, sitten sovitaan ohjelmasta ja vasta viimeiseksi päätetään salkkujaosta ja valitaan ministerit. Omalta osaltani en ole pyrkinyt keskustelemaan Sipilän kanssa ministerivalinnoista, päinvastoin. Juha on puolestaan todennut, että puolueessa on ainakin 15 ministerinpaikkaa tavoittelevaa. Kaikkia meitä hän pitää loppuun saakka jännityksessä. Näin on oikein, Väyrynen kirjoittaa. 

Lopuksi Väyrynen muituttaa, että hänellä on paikkansa EU-parlamnetissa, jos ministerivalinnoissa ei tärppää. 

– Minullehan ei missään tapauksessa käy huonosti. Jos panostani ei tarvita valtioneuvoston työssä, jatkan toimintaani Euroopan parlamentissa, Väyrynen päättää kirjoituksensa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme