Mainos
Mainos

Väyrynen ei saa kansanopistoa

Ministeriö perustelee päätöstään sillä, että ei ole riittäviä sivistyksellisiä ja taloudellisia edellytyksiä uuden ja yksinomaan lyhytkurssien muodossa toimivan kansanopiston perustamiselle.

Opetusministeriö hylkäsi Pohjantähti-opiston kannatusyhdistyksen lupahakemuksen kansanopiston ylläpitämiseksi Keminmaassa. Eurokansanedustaja Paavo Väyrynen on suunnitellut perustavansa kansanopiston kotitilansa viereiseen entiseen vanhainkotiin. Opiston voi perustaa opetusministeriön päätöksestä huolimatta, mutta valtio ei ole valmis maksamaan sille tukea. Väyrysen mukaan opiston toiminta todennäköisesti käynnistetään opetusministeriön päätöksestä huolimatta.

Ministeriö perustelee päätöstään sillä, että ei ole riittäviä sivistyksellisiä ja taloudellisia edellytyksiä uuden ja yksinomaan lyhytkurssien muodossa toimivan kansanopiston perustamiselle. Väyrynen ilmoitti saman tien, että kannatusyhdistys valittanee opetusministeriön päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hän pitää opetusministeriön päätöstä on lainvastaisena ja yllättävänä. Väyrynen tulkitsee lakia valtionosuutta saavista kansanopistoista siten, että luvan saamisen ainoa edellytys on se, että "opisto on sivistystarpeen vaatima".

-Pohjantähti-opiston osalta sivistystarve on olemassa, mitä opetusministeriön päätöksessä ei asetetakaan kyseenalaiseksi, Väyrynen totesi. Hänen mukaansa opistolla on edellytykset antaa opetusta, ja hän kummastelee miksei opetusministeriö pyytänyt kannatusyhdistyksen tarjoamia lisätietoja.

Keminmaan kunnanvaltuusto päätti viikko sitten tukea yhteensä 800000 markalla opiston käynnistämistä ja ylläpitoa. Tukipäätös syntyi numeroin 18-17 keskustan äänillä.

Opetusministeriö hylkäsi tänään myös Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lupahakemuksen kansanopiston ylläpitämiseksi. Siinä hylkäämisen perusteena oli se, ettei hakemuksessa ole esitetty sellaista riittävän sivistystarpeen olemassaoloa, joka edellyttäisi uuden opiston perustamista.

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme