Mainos
Mainos

Väyrynen innostui Rehnistä – väläyttää omaakin mahdollista paluutaan

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen toivottaa Olli Rehnin tervetulleeksi puolueen ehdokkaaksi ensi kevään eurovaaleihin.

Väyrynen sanoo STT:lle, että Rehnin mahdollinen ehdokkuus saattaa kannustaa häntä itseäänkin lähtemään vielä mukaan. Väyrysen mukaan näin saataisiin aikaan kunnollinen linjavaali.

Väyrynen ehti jo aiemmin kesällä ilmoittaa, että hän harkitsee uudelleen päätöstään lähteä eurovaaliehdokkaaksi. Väyrynen sanoi tuolloin, että osa vaalin viehätyksestä hävisi, kun perussuomalaisten Timo Soini ilmoitti jäävänsä siitä pois.

Eurokriittinen Väyrynen ja euromyönteinen Rehn vetävät EU-politiikassa eri suuntiin, mutta Väyrynen ei pelkää repivää vaalitaistelua, vaikka he molemmat olisivat keskustan ehdokkaina.

– Siitä lähtien, kun liityimme unioniin, puolueessa on ollut aina erilaisia näkemyksiä ja hyvin on toimeen tultu. Äänestäjät sitten ratkaisevat, mihin suuntaan mennään.

Tulisiko vaaleista Väyrysen ja Rehnin kaksinkamppailu?

– Voi olla, että asetelma vaikuttaisi koko vaalitaistelun tilanteeseen. Jos keskustan listalla päävaihtoehdot ovat selkeästi esillä, se on puolueen kannalta hyvä asia.

Väyrynen kertoo, että hän tekee oman ratkaisunsa myöhemmin syksyllä.

– Katsotaan ensin, millaiseksi kokonaistilanne muodostuu.

(MTV3 – STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme