Mainos
Mainos

Vehviläinen: Kuntapalvelujen kuluja yritetään alentaa kannustinjärjestelmällä – "Vaatii tarkkaa jatkovalmistelua"

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan julkisen talouden miljardisäästöt on tarkoitus saada kokoon muun muassa luomalla kunnille kannustinjärjestelmä palveluiden kustannusten alentamiseksi. 

Haettavissa säästöissä on kyse entisestä niin sanotusta kuntamiljardista eli kuntien tehtävien karsimisesta miljardilla eurolla, joka on osa hallitusohjelmaa. Viime vuonna hallitus kuitenkin laajensi säästöjen etsintää myös valtion ja maakuntien tontille, koska karsittavia tehtäviä ei kunnista tahtonut löytyä riittävästi.

Vehviläisen mukaan uusi ratkaisu on hakea säästöjä kannustinjärjestelmällä, jolla saataisiin kuntien palveluita aiheutuvia kuluja pienemmiksi. Vehviläinen sanoi tiedotustilaisuudessa Kesärannassa, että vuoden 2019 maakuntauudistuksen jälkeen kunnille jäävien palvelujen kokonaisuus on 13 miljardia euroa. 

Vehviläisen mukaan kunnissa palvelujen hinnat asukasta kohden vaihtelevat suuresti. Kannustimilla olisi tarkoitus synnyttää säästöjä nyt kalliisti tuotetuista palveluista.

Hallitus aikoo hakea säästöjä myös auttamalla ja neuvomalla kuntia tehokkaampaan tilojen käyttöön. Myös palvelujen siirtämisestä verkkoon haetaan säästöjä.

Aiemmin päätetyistä säästöistä Vehviläinen mainitsee muun muassa liikennekaaren ja vanhuspalvelulain. 

Vehviläinen sanoo pitävänsä uskottavana, että tavoitellut miljardin euron säästöt saadaan keinoilla kokoon, mutta myöntää että asiat vaativat jatkotyötä. Hallituksen työtä hakea säästöjä kunnista vaikeuttaa se, että kunnilla on itsehallinto.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme