Mainos
Mainos

Venäläinen rekkakuski kärähti ratista Ruotsinpyhtäällä

Rekan toistuva ajautuminen pientareelle herätti poliisin mielenkiinnon. Kuski puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukemat. Loviisan poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.

Venäläinen rekkakuski jäi myöhään eilisiltana kiinni epäiltynä ajamisesta alkoholin vaikutuksen alaisena. Liikkuvan poliisin partio pysäytti valtatie 7:llä Ruotsinpyhtäällä venäläisen autonkuljetusrekan, jonka noin 30-vuotias mieskuljettaja puhalsi alkometriin 2,5 promillen lukemat.

Poliisi kiinnitti huomiota rekan ajotapaan, koska ajoneuvo oli ajautunut useamman kerran pientareelle tai vastaantulevan liikenteen kaistalle. Poliisin mukaan tapahtumahetkellä muuta liikennettä oli niin vähän, ettei varsinaisia vaaratilanteita muille tienkäyttäjille syntynyt.

Rekka oli tullut aiemmin illalla Vaalimaan raja-aseman kautta Suomeen. Siinä ei ollut lastia.

Loviisan poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.

Venäläisten rekkakuskien rattijuoppous nousi esiin toukokuun alussa. Tuolloin kolme venäläistä rekkakuskia ajoi henkilöautoilla lastattuja ajoneuvoyhdistelmiä Hangosta valtatie 25:tä pitkin itään päin. Kun heidät puhallutettiin mittari näytti yhdelle 3,19 promillea, toiselle 2,5 ja kolmannelle 2,14 promillea. Kuljettajat toimitettiin Tammisaaren poliisin huostaan.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme