Mainos
Mainos

Venäläiskuski ei voi luistaa enää ylinopeussakoista

Venäläiskuljettajat eivät enää aina pysty välttämään Suomessa automaattisesta valvontakamerasta rapsahtavia ylinopeussakkoja, kirjoittavat Kaakkois-Suomen maakuntalehdet.

Etelä-Saimaan, Kouvolan Sanomien ja Kymen Sanomien mukaan Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskus, rajavartiolaitos ja tulli ovat aloittaneet kokeilun, jossa valvontakameraan ylinopeutta ajaneen venäläisen tiedot välitetään Niiralan raja-asemalle. Kuljettaja saa sakkolapun kouraansa rajalla.

Sakon antaminen ei vielä takaa, että venäläinen maksaa sakon. Maksamattomista sakoista voi kuitenkin saada viisumikiellon.

Viime vuonna aloitettu projekti on saatu toimimaan vasta helmikuun aikana. Muutamia sakkoja on kuitenkin ehditty jo antaa.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta sanoo lehtien haastattelussa, että Suomessa suurimmat sakotusongelmat liittyvät venäläisiin.

(MTV3 -STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme