Mainos
Mainos

Venäläisten maakaupoista kirjallinen kysymys

Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi on tehnyt kirjallisen kysymyksen maanmyynnistä EU:n ulkopuolisille ostajille.

Paloniemi pitää ongelmallisena sitä, että kenelläkään ei Suomessa ole selkeää kokonaiskuvaa maanmyynnistä EU:n ulkopuolisille ostajille.

- Esimerkiksi osakeyhtiöiden maanostot eivät näy olemassaolevassa rekisterissä. Pitäisi varmistaa myös, ettei maanmyynneillä ole vaikutusta Suomen huoltovarmuuden ja maanpuolustuskyvyn kannalta.

Paloniemen mielestä olisi syytä pohtia suurten maakauppojen valvonnan siirtämistä kunnilta valtiolle.

- Kuntien on usein vaikeaa selvittää ostajien taustoja ja kaupoissa käytettävän rahan alkuperää. Rahanpesun estämiseen pitäisi tarttua tiukemmin jo elokuussa 2008 voimaan tulleen lainkin nojalla.

MTV3:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi helmikuussa, että venäläiset ostajat olivat hankkineet maata strategisesti tärkeiden kohteiden läheisyydestä.

Ohjelman haastattelema korkea-arvoinen upseeri arvioi, että tonttien luovuttaminen strategisesti tärkeiden alueiden kuten tietoliikennemastojen, varuskuntien tai rajan läheisyydestä muodostaa uhan kriisiajan huoltovarmuudelle ja turvallisuudelle.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme