Mainos
Mainos

Venäläisturistien Suomen-matkailu kasvaa

Venäläisten ostosmatkailu Suomeen kiihtyy joulun alla ennätysmäiseksi.

Tavaratalo

Venäläisten matkailu Suomeen saavuttaa huippunsa seuraavien kahden viikon aikana, mutta jo nyt rajaliikenne osoittaa mojovaa vilkastumista. Venäläisten matkailu Suomeen oli runsaan vuoden verran rauhallista, mutta nyt idästä on odotettavissa runsaasti tulijoita aina tammikuun ensimmäiselle viikolle saakka. Tänään venäläisiä on ollut Vaalimaalla jonoiksi asti, mutta Nuijamaalla henkilöliikenne oli rauhallisempaa.

Matkailun edistämiskeskus arvelee venäläisturistien määrän kasvavan kymmenisen prosenttia viime vuodenvaihteesta. VR:n arvion mukaan sen Venäjän-liikenteen matkustajamäärät kasvavat edellisvuodesta jopa 20 prosentilla. VR on varautunut suureen kysyntään 14 lisäjunalla.

Perinteisesti venäläiset liikkuvat ahkerimmin uuden vuoden tienoilla. Alennusmyynnit ja joululomien aikaistaminen Moskovassa ovat kuitenkin saaneet jo monet ostosmatkailijat liikkeelle. Venäläisturistit jättävät Suomeen tänä vuonna lähes kaksi miljardia markkaa.
(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme