Mainos
Mainos

Vennamon tilisiirtosotkut Meritan inhimillisestä virheestä

Pekka Vennamon tekemien Sonera-kauppojen arvo-osuustilisiirrot ovat myöhästyneet Merita-Nordbankenin tekemän inhimillisen virheen vuoksi.

Myös osakekaupankäynnin laillisuutta valvova Rahoitustarkastus puhdistaa Pekka Vennamon arvopaperimarkkinalain rikkomisepäilyistä. RATA:n mukaan perheen sisäisten kauppojen laiminlyönti on osakevälittäjän virhe.

Vennamo on siirtänyt marraskuussa yli 5 000 Sonera-osaketta lastensa nimiin kertomatta asiasta julkisesti.

Suomen pörssisäätiön toimitusjohtajan mukaan Pekka Vennamo toimi väärin osakesiirtojensa yhteydessä. Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sirkka-Liisa Roine toteaa, että Vennamon olisi pitänyt kertoa avoimemmin niistä omistusjärjestelyistä, joita Soneran osakkeilla tehtiin Vennamoiden perhepiirissä, eikä jättää asiaa osakevälittäjän vastuulle. Osakeantia ja Soneran osakkeen halpaa hintaa Roine puolustaa. Hän korostaa, että hinta määriteltiin niin alhaiseksi, että kansalaisilla on vara hankkia Soneran osakkeita.

Vennamo harkitsee vahingonkorvausta Meritalta

Vennamo harkitsee, hakeeko hän vahingonkorvausta Meritalta. Vennamo itse sanoo luottaneensa, että liikenneministeriö saa tiedon hänen osakekaupoistaan sisäpiirirekisterin kautta. Vennamo antoi osakekauppansa Meritan hoidettavaksi. Merita hoiti kaupat, mutta jätti kauppaan liittyvät arvo-osuustilikirjaukset Pekka Vennamon tililtä hänen perheenjäsentensä tileille hoitamatta. Vaikka Merita ei hoitanut arvo-osuustilisiirtoja, pankki veloitti Vennamoa kyseisistä arvo-osuustilisiirroista. Se näkyy Vennamon maksaman laskun erittelystä.

Apulaisjohtaja Anneli Tuominen pankkeja valvovasta Rahoitustarkastuksesta ei vielä osaa sanoa, koituuko Meritalle asiasta joitakin seuraamuksia.
-Minulla ei vielä ole mitään kantaa asiaan. Meidän pitää ensin selvittää, mitä kaikkea on tapahtunut, Tuominen sanoi tänään. Vennamo kiistää tietäneensä, että hänen perheensä sisäiset kaupat eivät näy sisäpiirirekisterissä.

Vennamon mukaan hän Soneran hallituksessa seurasi ainoastaan Soneran sadan suurimman omistajan rakenteessa tapahtunutta kehitystä. Vennamo ei tänään osannut sanoa, miten hän asiassa etenee.
-Näyttää ilmeiseltä, että Meritan toiminta on aiheuttanut minulle melkoista vahinkoa ja katson mihin toimenpiteisiin sen takia pitäisi ryhtyä, hän sanoi.

Sisäpiirirekisteriä ylläpitää Arvopaperikeskus. Sen markkinointipäällikkö Henri Bergström tähdentää, että vastuu Vennamon osakekauppojen rekisteröinnissä on Meritan.
(MTV3-STT-Reuters)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme