Mainos
Mainos

Veolia pettyi VR:n monopolin jatkamiseen

Joukkoliikenneyritys Veolia on harmissaan päätöksestä jatkaa VR:n yksinoikeutta kaukoliikenteessä.

– Olen erittäin pettynyt tämäntyyppiseen ratkaisuun, jolla rajoitetaan markkinoiden avautumista, sanoo Veolia Transport Finlandin toimitusjohtaja Janne Vihavainen.

Veolia on ollut kiinnostunut junaliikenteen aloittamisesta Suomessa, kun kaukojunien henkilöliikenne avautuisi kilpailulle.

Kilpailun piti avautua vuonna 2019. Tänään liikenne- ja viestintäministeriö kertoi, että VR:n yksinoikeutta jatketaankin vuoden 2024 loppuun.

– Täytyy pohtia omistajiemme ja yrityksen korkeimman johdon kanssa, kuinka strategiaamme tullaan päätöksen myötä muokkaamaan vai tullaanko sitä muokkaamaan, Vihavainen kertoo.

VR:n toimitusjohtaja Mikael Aron mukaan päätöksen ansiosta juna-asiakkaat saavat nähdä lähivuosina uutta kalustoa.

– Tämä mahdollistaa sen, että pystymme tekemään suurta investointiohjelmaamme täysvaltaisesti niin, että asiakkaat tulevat näkemään aika paljon uusia vaunuja.

VR suhtautuu Aron mukaan kilpailuun positiivisesti.

– Se on niin suuri muutos, että se täytyy tehdä askelittain.

(MTV3 – STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme