Mainos
Mainos

Veroilmoitukselta välttyy noin 1,5 miljoonaa tulonsaajaa

Noin 1,5 miljoonaa eläkeläistä ja palkansaajaa ei täytä tänä vuonna lainkaan veroilmoitusta. He ovat mukana ns. veroilmoitusmenettelyssä, jota laajennetaan nyt tuntuvasti.

Vuosi sitten veroilmoituksen tekemiseltä säästyi reilut 350 000 ihmistä. Veroilmoituksen joutuu kuitenkin vanhaan tapaan tekemään 2,5 miljoonaa henkilökohtaisen tulon saajaa. Ilmoitus on postitettava tai vietävä verotoimistoon viimeistään tammikuun viimeisenä päivänä.

Verohallitus lohduttaa veroilmoituksen tekijöitä sillä, ettei kaavakkeen täyttämisessä ole tapahtunut suuria muutoksia. Jos urakasta selviytyi vuosi sitten, pärjää hommassa tälläkin kertaa.

Uutta on se, että verohallinto saa pankeilta ja muilta rahalaitoksilta suoraan tiedot viime vuoden lainoista ja niiden koroista. Niitä ei kuitenkaan vielä tällä kertaa oteta suoraan verotuksen perusteeksi, vaan verovelvollisen on tehtävä myös oma ilmoitus.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme