Mainos
Mainos

Verolippujen postitus alkanut

Verolippujen postitus on alkanut. Selvitys viime vuoden verotuksesta on tulossa lähes neljälle miljoonalle suomalaiselle.

Veroehdotuskokeiluun kuuluvat saivat oman lippunsa jo alku kesästä. Heille on tulossa uusi lomake vain jos entisiin tietoihin on tullut muutoksia.

Veronpalautukset maksetaan tänä vuonna joulun kynnyksellä. Jäännösverojen maksupäivät ovat joulu- ja helmikuussa.

Ajoneuvoveron veroliput myös postiin

Ajoneuvoveron verolippuja postitetaan elo-syyskuun vaihteessa runsaat kaksi miljoonaa. Ensimmäiset veroliput ovat perillä heti syyskuun alussa ja viimeiset 12. syyskuuta mennessä. Veron eräpäivä on porrastettu jaksolle 6-10. lokakuuta. Verolippu lähetetään sen tiedon perusteella, joka on ajoneuvorekisterissä verokauden alkaessa.

Ajoneuvovero kannetaan tänä vuonna verolipulla tuulilasiin kiinnitettävän verotarran sijaan. Vanhat tarrat voi poistaa. Vero maksetaan verolipun tilisiirtolomakkeella tavallisen laskun tapaan. Verokausi alkaa tänä vuonna 30. elokuuta ja päättyy tämän vuoden lopussa.

Veron maksaa se, joka on elokuun lopussa auton omistaja tai haltija. Jos autolla on rekisterissä sekä omistaja että haltija, haltija on verovelvollinen.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme