Mainos
Mainos

Verotaksvärkki täyteen ensi kuussa

Veronmaksajat joutuvat tänä vuonna odottamaan peräti heinäkuun alkuun asti, ennen kuin vuoden verotaksvärkki on tehty. Veronmaksajain keskusliiton jo perinteiseksi muodostuneen laskelman mukaan verotaksvärkki on tullut keskimäärin tehdyksi 2. heinäkuuta.

Tänä vuonna veroaste on liiton laskelmien mukaan 49,1 prosenttia kansantuotteesta. Keskusliitossa elätellään toiveita, että ensi vuonna voitaisiin huokaista jälleen jo kesäkuussa. Viime vuonna verotaksvärkki tuli nimittäin täyteen jo 24. kesäkuuta. Toissavuonna vastaava päivä oli 19. kesäkuuta.

Monen veronmaksajan henkilökohtainen taksvärkki on vielä pidempi kuin veroasteen mukaan laskettu. Liitto on muistuttanut, että jotkut palkansaajat tekevät taksvärkkiään vielä elokuussakin.

Veronmaksajain keskusliitto on jo kohta kaksikymmentä vuotta juhlistanut päivää, jolloin verot tulevat laskennallisesti maksetuiksi ja josta lähtien veronmaksaja "saa tulonsa itselleen".
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme