Mainos
Mainos

Verottaja: Pöytälaatikkoyrityksiä kultatuonnin veropetosten takana

Suomessa paljastunut laaja kullan tuontiin liittyvä veropetossarja on tapahtunut ns. pöytälaatikkoyhtiöiden avulla. Kaikkiaan nämä yritykset ovat verohallituksen mukaan jättäneet maksamatta peräti 15 miljoonan markan arvonlisäverot.

Johtaja Markku Hirvonen verohallituksesta kertoi, että näitä yrityksiä on yleensä käytetty vain kerran. Kulta on tuotu maahan ja myyty täällä ns. kunnialliselle tukkukauppiaalle arvonlisäverovelvollisena, mutta jätetty alv maksamatta.
-Tällä tavalla kultakauppaan on saatu 22 prosentin pelivara, jolla kullan hinta on saatu hiukan halvemmaksi ostajalle. Loput myyjä käärii voittona itselleen.

Kultaa on tuotu pääasiassa Ruotsista, mutta myös Saksasta ja Suomenlahden yli etelästä. Suurin osa kultatuonnista on ollut aivan normaalia tuontia, vaikka jutun tutkinta alkoikin viime kesänä, kun virolaisia jäi kiinni heidän yrittäessään salakuljettaa useamman kilon kultaerää vaatteisiinsa kätkettynä.

Kullan tuojina on ollut ainakin 35 kertakäyttöyritystä, joista osalla on samoja omistajia. Jutussa on ollut pidätettyinä useita henkilöitä. Kaikkiaan Suomeen arvioidaan tuodun pöytälaatikkoyritysten harmaatuontina noin 1500 kiloa kultaa. Arvonlisäveroa tästä määrästä on jätetty maksamatta yhteensä 15 miljoonaa markkaa.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme