Mainos
Mainos

"Vesiadressi" luovutettiin Heinävedellä

Heinäveden päättäjille luovutettiin tänään vetoomus, jossa vaaditaan pohjaveteen siirtymistä ja vanhojen vesijohtoputkistojen uusimista. Adressin allekirjoitti viikon aikana noin 560 kuntalaista.

Hankkeen puuhamiehet ovat arvostelleet kunnan vesijohtoveden laatua ja kertoneet sen aiheuttaneen ihottumaa ja muita oireita. Kunnanhallitus ottaa kantaa vetoomukseen ensi maanantaina. Kunnanjohtaja Jussi Hoskonen kertoo, että vesihuolto on tarttunut ripeästi toimeen vedenpuhdistamon asennustöiden jälkeisten alkuvaikeuksien jälkeen.

-Terveystarkastajan raportin mukaan mitään ohjearvoja ei ole ylitetty enää syys-marraskuussa. Homma on ollut hallinnassa, vakuuttaa Hoskonen.

Etelä-Savon ympäristökeskus selvittää jo pohjavedenoton mahdollisuuksia kolmella alueella. Selvitys kestää ainakin ensi tammikuun loppuun saakka.

-Raportin valmistuttua kunta pohtii eri tahojen kanssa jatkotoimia. Kyseessä olisi noin kymmenen miljoonan markan hanke, johon olisi saatava ulkopuolista rahoitusta, kertoo Hoskonen.

Heinäveden vesijohtoverkosto tehokloorattiin viime keväänä, kun kaliki-viruksen saastuttama vesijohtovesi aiheutti laajan vatsatautiepidemian. Kunnassa käytetään edelleen pintavettä. Uusi vedenpuhdistamo otettiin käyttöön viime kesänä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme