Mainos

Vesikatkos Vantaan Ikeassa – Vessassa käynti kielletty eikä ruokaa saa

Vantaan Ikeaan ei tällä hetkellä tule lainkaan vettä, sillä Itä-Vantaan päävesiputki on poikki.

Jos on suunnitellut lähtevänsä tänään Ikeaan lihapulla-aterialle, kannattaa harkita kahdesti: Vantaan Ikeasta ei tällä hetkellä saa ruokaa eikä vessassa voi käydä vedenjakeluongelmien vuoksi.

Itä-Vantaan päävesiputki on poikki, mikä on aiheuttanut vesikatkoksen myymälään.

Annika Stubbe Ikean viestinnästä kertoo, ettei katkos ole tähän mennessä aiheuttanut suuria ongelmia.

– Toistaiseksi ihmiset ovat olleet rauhallisia.

Vielä ei ole tiedossa, kuinka kauan tilanne kestää. Stubbe kertoo, että myymälällä on suunnitelmat pitkienkin katkosten varalle.

– Näihin on aina suunnitelmat, jos tilanne jatkuu pitkään, mutta yleensähän tällaiset eivät kestä paria tuntia pidempään, Stubbe kommentoi.

MTV Uutisten tavoittama HSY:n vastaava tiedottaja Kati Mäki-Latikka kertoo, että vikaa tutkitaan parhaillaan.

– Häiriön ei pitäisi kestää enää tuntia pidempään.

Ikean päävesijohdon katkeaminen ei Mäki-Latikan mukaan aiheuta vesikatkoksia asuinkiinteistöihin.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.