Mainos
Mainos

Vesitilanne Suomessa yhä huono

Marraskuu ei helpottanut maan etelä- ja keskiosien pahaa vesipulaa. Talvinen ja vähäsateinen marraskuu jopa paikoin huononsi vesitilannetta.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan maan keski- ja eteläosissa kaivot pysyivät kuivina tai kuivuivat entisestään. Pohjavesi on nyt jopa puolitoista metriä tavallista alempana.

Marraskuu oli kolmisen astetta tavanomaista kylmempi. Sademäärät olivat tavallista vähäisemmät erityisesti Lapissa, jossa sateita tuli 7-20 milliä. Maan keskiosissa sateita tuli jotakuinkin tavanomainen määrä, noin 60 milliä.

Melko vähäiset sademäärät ja matalina pysyvät vedenkorkeudet järvissä ovat johtaneet huonoon vesivoimatilanteeseen. Jokien virtaama on monissa suurissa joissa vain murto-osa normaalista. Vesivoimatilanne on näin kehno keskimäärin harvemmin kuin kolme kertaa sadassa vuodessa.

Ympäristökeskuksen ennusteen mukaan veden vähyys jatkuu suuressa osassa Suomea. Kesken talven sattuvat suojasäät ja vesisateet voisivat nostaa vedenpintoja erityisesti maan eteläosissa. Yleensä vedenpinnat kuitenkin laskevat talvisin. Viileä marraskuu jäädytti suurimman osan järvistä.

Näsijärven ja Päijänteen ulapoita lukuun ottamatta järvet olivat marraskuun loppuun mennessä jäässä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme