Mainos

Veturinkuljettajalle syyte Jyväskylän junaturmasta

Valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski on päättänyt syyttää hengissä selvinnyttä toista veturinkuljettajaa Jyväskylässä toissa vuonna tapahtuneesta onnettomuudesta.

Tähystäjänä pikajunan veturissa ollut kuljettaja saa syytteet kymmenestä kuolemantuottamuksesta, yhdestätoista vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Junaturma tapahtui vuonna 1998 maaliskuun 6. päivänä Jyväskylän rautatieaseman ratapihalla, kun Tampereelta Jyväskylän kautta Pieksämäelle matkalla ollut pikajuna ajoi liian kovaa vauhtia vaihteelle.

Junan veturi ja kaksi ensimmäistä vaunua kaatuivat ja neljä muuta vaunua suistui raiteilta. Suuronnettomuuksien tutkintalautakunnan mukaan onnettomuuden syynä oli erehtyminen rataosuuden tuloraiteesta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot