Mainos
Mainos

Video: Juuso-karhu kömpi talviunille

Taidemaalarinakin mainetta saavuttanut Juuso-karhu on muiden Kuusamon suurpetokeskuksen karhujen tapaan vetäytynyt jälleen talvilevolle. Juuso valmistautui talviuneen syömällä satoja kiloja poronlihaa, marjoja ja hedelmiä. Talvipesän pehmike on vaihtunut takavuosien oljista uuteen puumateriaaliin, jota karhut rakastavat.

Juuson ruokahalu oli tänäkin syksynä kohdillaan, kertoo Kuusamon suurpetokeskuksen johtaja Sulo Karjalainen.

– Ruokahalu on loppusyksystä aina kohdillaan. Silloin syödään niin, että nahka vinkuu päällä kireällä, Karjalainen sanoo.

Juusolle ja muille keskuksen karhuille valmistetaan erityinen seos lihasta ja kalasta.

– Poronliha ja merilohi ovat meillä tärkeimmät. Niistä tehdään massa, johon lisätään viljaa ja vitamiineja, Karjalainen kertoo.

Talviunille valmistautuvan karhun ruokavalio ei kuitenkaan koostu pelkästään lihasta. Juuso rakastaa poronlihan lisäksi hunajaa, mustikoita, mansikoita, päärynöitä ja viinirypäleitä. Vain banaani ei Karjalaisen mukaan karhuille maistu. Keväisin Juuso pitää puolukoista, koska niistä saa suoliston hapon kuntoon kesäruokaa varten. 

Talvivaraston syömisen jälkeen alkaa tyhjennysvaihe

Kun Juuso on syönyt vatsansa täyteen, on syytä aloittaa tyhjentämään.

– Silloin ei syödä, vaan käydään aina ulostamassa ja sitten ulostamisen jälkeen mennään pesään lepäilemään niin pitkäksi aikaa, että vatsa on täysin tyhjä. Silloin syödään vain vähän kuivaa heinää, havunneulasia ja puunkuorta. Niillä putsataan suolisto tyhjäksi ja desinfioidaan, Karjalainen kertoo.

Karhuille on tehty talviunta varten tilavat lämpöeristetyt kopit, joihin kontiot muokkaavat pehmikeaineesta itse mieluisensa makuusijan. Pesissä käytettiin pehmikkeenä ennen olkia, mutta ohranviljelyn vähenemisen takia olkia ei ole enää helppo saada.

Nyt pehmikkeenä käytetään puusta valmistettua hienoa pehmeää lastua, jonka tuoksua karhut rakastavat.

– Se on osoittautunut erittäin mielekkääksi. Siinä on pihkainen ja hieno metsän tuoksu. Karhut kuljettavat itse pehmikkeen pesään heti kun sen antaa tarhaan ja muokkaavat siitä mielensensä pedin, Karjalainen kuvailee.

Juuso kääntää kylkeä läpi talven

Juuso ryhtyi talvipesänrakentamispuuhaan parisen viikkoa sitten.

– Kyllä Juuso nyt on ollut pesässä sitten siitä lähtien. Vuorokauden Juuso aina nukkuu siellä ja sitten laittelee petiä uutta malliin. Se ei vuorokautta pidempään nuku samalla kyljellä talvenkaan aikana.

Karjalaisen mukaan Juuso rupeaa tirkistelemään kevätsäitä noin vapun tietämillä, jos sää on lämmin.

– Se ei kerralla tule sieltä. Se hiljalleen vähän aikaa on nokka siinä pesän aukolla ja menee sitten takaisin nukkumaan. Seuraavina päivinä se käy hiukan pidemällä ja lopulta se tulee ulos ja istuskelee vähän. Se on semmoista totuttelua.

Sulo Karjalainen sanoo, että Juusoa ja muita karhuja tulee talviunen aikana ikävä. Hän sanoo käyvänsä tervehtimässä karhuja pesäaukolla talviunen aikana.

– Täytyy käydä minun aina välillä moikkaamassa silloin, kun näen, että ne ovat valveilla. Mutta eivät ne sen enempää rupea siinä toimimaan, vähän vain hyrisevät vastaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme