Mainos
Mainos

Video näyttää hurjan tulipalon: Rivitalo tuhoutui täysin, lähitalojen asukkaita evakuoitiin – ”Kyllä minulla oli pelkoa alkuvaiheessa”

Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Kemiönsaaressa paloi neljän huoneiston rivitalo. Tulipalosta aiheutui paljon savua. Palosta ei koitunut henkilövahinkoja. 

Video: Varsinais-Suomessa sijaitsevassa Kemiönsaaressa paloi rivitalo.

Rivitalo tuhoutui palossa kokonaan, kertoo pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Kontio. Alueella oli erittäin runsasta savunmuodostusta.

– Sen takia osa lähialueen ja lähitalojen asukkaista on evakuoitu koulukeskukseen, Kontio kertoo.

Kontion mukaan koulukeskuksessa on tällä hetkellä yhteensä kahdeksan henkilöä ensihoidon tarkastuksessa ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun huolenpidossa.

Alueella sijaitsee lisäksi vanhainkoti ja terveyskeskus, jota kohti savu kulki. Siellä suljettiin ikkunat, ovet ja ilmanvaihto siten, että savu ei päässyt sisälle.

– Evakuointi olisi ollut hyvin vaikeaa erittäin sankassa savussa, Kontio sanoo.

Tulipalossa ei tullut henkilövahinkoja. 

Kansalaiset auttoivat

Palo on ilmeisesti saanut alkunsa yhden huoneiston keittiössä, mutta varmuutta tästä ei ole.

Kontio sanoo, että evakuoinnista pitää antaa paljon kiitosta paitsi Varsinais-Suomen sairaanhoitpiirille ja ensihoitoyksikölle myös tavallisille kansalaisille. Pelastuslaitos oli pyytänyt paikallisten asukkaiden joukosta terveitä miehiä auttamaan evakuoinnissa.

– Tavalliset kansalaiset tulivat apuun myös, hän sanoo.

– Kyllä minulla oli pelkoa siinä alkuvaiheessa, koska savu voi aiheuttaa enemmänkin vahinkoa, Kontio sanoo ja viittaa alueella sijaitsevaan vanhainkotiin ja terveyskeskukseen.

Sammutustöissä siirryttiin jälkitöihin myöhään illalla. Samalla lähialueen asukkaille kerrottiin, että he voivat siirtyä koteihinsa ja kytkeä ilmanvaihdon päälle. 

Juttua päivitetty 23.12: Kerrottu, että pelastuslaitos on siirtynyt jälkitöihin. Lähialueen asukkaat voivat siirtyä pelastuslaitoksen mukaan koteihinsa. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme