Mainos
Mainos

Vieraiden kielten opetus voisi alkaa jo eskarissa – jostain muusta kuin englannista

Tulevaisuudessa kieltenopetus voisi alkaa jo varhaiskasvatuksen tai esiopetuksen aikana, esittää suomalaisten kielitaitoja käsittelevä selvitys.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) pitää kieltenopetuksen varhaistamista hyvänä ideana ja sanoo, että kielten oppimisen pitäisi alkaa viimeistään ensimmäisellä luokalla.

– On hienoa, että monet kunnat ovat jo tehneet pysyvän päätöksen kieltenopetuksen varhaistamisesta tällä hallituskaudella käynnistettyjen valtakunnallisten kokeilujen tuella. Meidän tulee kannustaa lapsia ja nuoria opiskelemaan monia kieliä, se avaa ovia ja lisää kansainvälisyyttä, Grahn-Laasonen sanoo tiedotteessa. 

Tänään julkaistussa selvityksessä esitetään, että kielten opiskelu alkaisi viimeistään ensimmäisen luokan keväällä jostain muusta kielestä kuin englannista.

Näin englannin opetus voisi alkaa pääsääntöisesti kolmannelta luokalta.

Selvityksen on tehnyt Turun yliopiston professori ja vararehtori Riitta Pyykkö. Hänen mukaansa monipuolinen kielivaranto on tärkeä osa Suomen menestymistä kansainvälisessä maailmassa.

Selvityksessä todetaan, että Suomessa kielten opiskelu on yksipuolistunut ja osaaminen painottunut aiempaa enemmän englantiin. Kieliosaamisen monipuolistamiseksi ja parantamiseksi esitetään monia keinoja. 

Esimerkiksi lukiossa kieltenopiskelua vahvistettaisiin oppiainerajat ylittävillä kokonaisuuksilla. Lisäksi selvitys esittää suullisen kielitaidon kokeen sisällyttämistä ylioppilastutkintoon.

Ehdotuksena on myös, että yliopisto-opiskelijoilta edellytettäisiin vähintään kahden vieraan kielen taidon osoittamista.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot