Mainos

Vihattu ja rakastettu klassikko palaa juhlapöytiin

Nuoren valmistujaiset ovat monessa perheessä niin iso tapaus, ettei järjestelyissä kitsastella. Vaikka maan talous on ruvella, kotitaloudet satsaavat rahaa kevään juhliin.

Valmistujaisten ruokatarjoilujen ykkössuosikki on kylmä buffet-pöytä. Vuosien varrella pöydän koostumus on vaihdellut. Tänä vuonna pinnalla on street-ruoka.

– Esimerkiksi nyhtöpossu-sandwich, joka tarjoillaan buffet'n osana. Ja kaikki muu tällainen helppo, ei-liian-fiini ruoka. Tavallaan retroruokaa modernilla otteella, kuvailee kevään buffettia toimitusjohtaja Jarno Mäkisalo Theron Cateringista.

Juhlia järjestäessään ihmiset etsivät ideoita alan lehdistä ja blogeista, mutta tarjous pyydetään realiteettien puitteissa.

– Kotona tilat ovat usein ahtaat eikä mitä tahansa pysty järjestämään. Sitten mietitään ruokiakin vähän puitteiden mukaan, sanoo Mäkisalo.

Erikoisruokavaliot näkyvät catering-palveluissa vuosi vuodelta selvemmin.

– Allergioita tuntuu olevan enemmän, mutta mitään supererikoista ei meiltä pyydetä, kertoo Mäkisalo.

Näin siitä huolimatta, että nykyään ihmiset saattavat noudattaa hyvinkin erikoisia ruokavalioita terveysbuumin innoittamina.

Vaikka blogeja seurataan ja maailman tuulia haistellaan, niin aina joskus vanhat klassikot palaavat.

– Voileipäkakkuja on kyllä tilattu tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Oliskohan voileipäkakku tekemässä paluuta, enteilee Mäkisalo.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.