Mainos
Mainos

Vihreät ehdottavat sähköveron korotusta

Vihreä eduskuntaryhmä esittää sähköverotuksen korottamista 1,5 miljardin markan arvosta. Sähköveron korotus kattaisi pääosan vihreän liiton hallituksen asettamasta kahden miljardin markan verokevennyksen rahoitustarpeesta.

Lisäksi veroratkaisuun liittyisi jäteveron laajentaminen eduskunnan päätöksen mukaisesti ja rikkiveron ottaminen käyttöön. Sitä vihreässä liitossa ei ole vielä laskettu, miten suuri osa sähköveron nostamisesta tulisi kotitalouksien maksettavaksi. Lähtökohtana kuitenkin on, että työn verotuksen kevennys olisi kotitalouksille suurempi kuin sähköveron korotus. Joka tapauksessa vihreät lähtevät siitä, että tuloverojen alennuksen korvaaminen energia- ja ympäristöveroilla lisäisi teollisuuden osuutta veronmaksajana.

Vihreä eduskuntaryhmä linjasi Mikkelissä lähtökohtiaan huomenna alkavia budjettineuvotteluja varten. Vihreät eivät tunnu juuri arvostavan lähinnä kokoomuksen ja SDP:n kesken kesällä käytyä verokeskustelua. Ryhmän puheenjohtaja Paavo Nikula lohkaisikin, että keskustelu on ollut väärää miehikkyyden tavoittelua. Hänen mielestään kyllä viiden puolueen hallituksessa pitäisi pystyä toimimaan yhdessä.

Vihreä ryhmä pitää tärkeänä, että jo ensi vuoden kehitysyhteistyövaroissa otetaan suunta kohti 0,7 prosentin sitoutumista kehitysyhteistyövarojen BKTL-osuudesta. Jos määrärahat eivät markkamääräisesti nouse, Suomi uhkaa jäädä EU-maiden alimpaan kastiin kehitysyhteistyömäärärahoissa.

"Ratojen kunnostamisella todella kiire"

Vihreät pitävät valitettavana, ettei Infra 2010 -ohjelmasta ole valtioneuvostossa saatu aikaan ratkaisua. Tämä saattaa merkitä, että isoja liikennehankkeita tarjotaan budjettiin keskeneräisesti valmisteltuina. Eduskuntaryhmä korostaa liikenneverkkojen kehittämisessä rautatieinvestointeja. Suuronnettomuuksien riski ratojen huonon kunnon vuoksi lisääntyy pelottavasti.
-Ratojen kunnostamisella on todella kiire, muistutti puolueen puheenjohtaja Tuija Brax eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Vihreä eduskuntaryhmä asetti tavoitteeksi budjettineuvotteluihin myös kotityön jakamisen siten, että työnantajana toimiva kotitalous saisi palkkakustannuksista suoran verovähennyksen. Työ tulisi voida hankkia joko suoraan työntekijältä tai esimerkiksi osuuskunnan välityksellä.

Odottavalla kannalla lääniasiassa

Vihreässä liitossa emmitään, miten suhtautua läänien määrän supistamishankkeeseen. Epäilyjä hankkeen mielekkyydestä on viime aikoina herättänyt budjettipäällikkö Erkki Virtasen lehtihaastattelussa esittämä näkemys, jonka mukaan läänien määrän supistaminen ei tuokaan kovin paljoa säästöä. Lääniasia ei ollut varsinaisesti vihreän eduskuntaryhmän käsittelyssä Mikkelissä.

Puolueen puheenjohtaja Tuija Brax kertoi, että vihreät aikovat ottaa pikaisesti Virtaselta itseltään selvää säästövaikutuksista. Vihreiden kanta muotoutunee siten budjettiriihen aikana. Braxin mukaan keväällä ei vihreiden keskuudessa esitetty intohimoisia kantoja läänien määrästä. Lähtökohtana oli, että hanke voi onnistua, jos tuloksena on toimiva järjestelmä, josta on saatavissa säästöjä.

Vihreät eivät ole ottaneet vielä kantaa siihen, pitäisikö koko hanketta lykätä. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Nikula kuitenkin ennusti, että eivät vihreät ainakaan vastusta, jos hanketta halutaan lykätä.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme