Mainos

Vihreät: Kaivoslaki polkee perustuslakia

Puolueen varapuheenjohtajan mukaan epäkohdat tulevat esiin suunnitelmissa aloittaa uraanin louhiminen Suomessa.

anVihreän liiton varapuheenjohtaja Janne Länsipuro vaatii kaivosteollisuutta säätelevän kaivoslain pikaista uudistamista. Länsipuron mukaan nykyinen laki polkee perustuslakia, jonka mukaan jokaiselle tulee turvata mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Epäkohdat tulevat esiin suunnitelmissa aloittaa uraanin louhiminen Suomessa. Vihreiden valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä puhuneen Länsipuron mukaan laki on ristiriidassa Århusin kansalaisten osallistumista vahvistavan sopimuksen kanssa.

Länsipuro perustele näkemystään sillä, että lausuntoja valtaushakemuksista pyydetään vain kunnilta.

- Itä-Uudenmaan maakuntaliitto sai antaa lausunnon valtaushakemuksesta vasta siihen lupaa erikseen pyydettyään. Maanomistajat voivat päätöksestä valittaa, mutta ainoastaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kansalaisjärjestöjä ei kuulla lainkaan.

Länsipuro katsoo, että vuodelta 1965 peräisin oleva kaivoslaki on auttamattomasti vanhentunut, sillä se käytännössä velvoittaa kauppa- ja teollisuusministeriötä myöntämään hakijalle valtausluvan, jonka nojalla voidaan suorittaa koekairauksia, koelouhintoja ja teoriassa jopa koerikastuksia maanomistajalta lupaa kyselemättä.

Cronberg: Hallitus ei toteuta ohjelmaansa

Vihreiden kokouksessa arvosteltiin myös hallitusta passiivisuudesta sen keskeisimmissä tavoitteissa. Puolueen puheenjohtajan Tarja Cronbergin mukaan etenemistä ei tapahdu sen enempää työllisyyden, maaseudun elinvoimaisuuden tai ympäristöasioidenkaan osalta.

Cronberg katsoo, että monet hallitusohjelman tavoitteista näyttävät jäävän toteutumatta. Esimerkiksi työllisyyspolitiikassa hallitus on Cronbergin mielestä jättänyt tehokkaimmat keinot käyttämättä. Työpaikkoja tulisi hänen mielestään luoda alentamalla työn sivukuluja eli työn hintaa.

Vihreät keskittäisivät panostuksia etenkin palvelusektorille, jonne on arvioitu voitavan luoda 60 000 uutta työpaikkaa.Esimerkiksi kotitalousvähennyksen kaltaisilla keinoilla voitaisiin alentaa työn hintaa ilman että palkat pienenevät.

Bioenergian lisääminen loisi työtä myös maaseudulle. Cronberg ihmettelee miksi hallitus ja keskusta suurimpana hallituspuolueena ei kykene käyttämän "historiallista tilaisuuttaan".

Vihreät esittelevät huomenna eduskuntavaalitavoitteitaan. Keskeisenä vaaliteemoina pysyvät mm. pätkätöiden vähentäminen ja tuloerojen kaventaminen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.